Lahti - Suomen johtava ympäristökaupunki 2024

Lahti

TERVETULOA VIERAILULLE LAHTEEN

Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki ja Euroopan ympäristöpääkaupunki vuodelta 2021. Lahden kaupungin ja kaupunkikonserniyritysten edelläkävijyys ympäristötekojen osalta on laajasti tunnettu ja tunnustettu. Kaupungista löytyy useita clean tech alan johtavia yrityksiä.

Ammattilaisvierailuilla on mahdollisuus tutustua Lahden kaupungin ympäristötekoihin ja tavata eri alojen asiantuntijoita. Opastetulla ympäristöpainotteisella kaupunkivierailulla kuullaan Lahden kaupungin matkasta teollisuuskaupungista ympäristötekojen tienviitoittajaksi sekä tutustutaan huippumoderniin kiertotalouden edelläkävijäyritykseen Salpakiertoon.

Clean tech ja ympäristöalan lisäksi Lahdesta löytyy huippuosaamista myös urheilusektorin sekä vilja- ja elintarviteollisuuden osalta. Lisäksi voit tiedustella myös muiden alojen yritysvierailuja tai asiantuntijapuheenvuoroja.

Pyydämme täyttämään tämän lomakkeen mahdollisimman huolellisesti, jotta voimme palvella sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedustelethan vierailua mahdollisimman hyvissä ajoin, mielellään viimeistään kuukautta ennen toivottua ajankohtaa.

Henkilötietojasi käsitellään varauksen tallentamista ja palvelun toteuttamista varten tietosuojaselosteen mukaisesti. Tietosuojaseloste.

Organisaation ja ryhmän tiedot:



*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Mistä teemasta olet kiinnostunut kuulemaan vierailullasi? (valitse yksi vaihtoehto) *
Jos valitsit muun asiantuntijapuheenvuoron, mistä teemasta haluaisit kuulla?
Vierailun toivottu ajankohta (ensisijainen) *
Vierailun toivottu ajankohta (toissijainen)
Kieli *
Onko vierailuusi tarpeen varata aikaa tulkkaukselle? (Huomaattehan, että Lahden kaupunki ei vastaa tulkin järjestämisestä) *
Kerro tarkemmin organisaatiostasi ja vierailusi tavoitteista: *
Ryhmän henkilömäärä: *
Minkä sektorin toimijaa edustatte? *
Tarkista tietosi. Jos tiedot ovat oikein, paina "Lähetä"